Miksi haluan olla ehdokkaana ja päästä edistämään yhteisiä asioita?
28.1.2025
Olen työkseni valmistellut päätösasioita luottamushenkilöille ja ylimmille viranhaltijoille parisen kymmentä vuotta. Se on mielestäni sopiva perehtymis- ja harkinta-aika sille, että nyt on minun vuoroni ottaa vastuuta päätöksenteosta.
Muutama vuosi sitten muutin perheeni kanssa takaisin Paimioon, lapsuuteni maisemiin. Olen syntyperäinen paimiolainen ja olen kasvanut ja käynyt kouluni Paimiossa ja täältä oli hyvä ponnistaa jatko-opintoihin ja edelleen työelämään.
Kirjoitettuani ylioppilaaksi Paimion lukiosta hakeuduin opiskelemaan politiikan tutkimusta Turun yliopistoon. Opintojeni aikana kiinnostuin opiskelijapolitiikasta ja tulin valituksi ylioppilaskunnan pääsihteeriksi, Tehtävästä toiset ovat edenneet kansanedustajaksi ja pääministeriksi, toiset joihinkin muihin tehtäviin.
Valmistumisen jälkeen löysin itseni pääkaupunkiseudulta valmistelemassa monipuolisia päätösasioita Espoon ja Vantaan kaupunkien luottamus- ja virkamiesjohdolle kuin myös edistämässä useamman valtakunnallisen kansalaisjärjestön (mm. MLL ja partiolaiset) tavoitteita. Näistä tehtävistä karttunutta laaja-alaista kokemusta haluan nyt hyödyntää Paimion hyväksi.
Paimion hienoa kehityspolkua on ollut ilo seurata sekä etäämmältä kuin myös nyt uusvanhana kaupunkilaisena. Hyvinvointialueuudistus muutti merkittävällä tavalla kuntien toimintaedellytyksiä ja toimintakenttää. Samoin on nyt tapahtumassa TE-uudistuksen myötä. Valtionosuudet eivät myöskään enää lankea kunnille kuin Manulle illallinen.
Nyt tärkeimmässä asemassa ovat ihmisten, niin lasten, vanhusten kuin myös meidän työikäisten, ja yritysten hyvinvointi. Kun huolehdimme oman kaupunkimme asioista, varmistamme, että pystymme tarjoamaan työpaikkoja ja laadukkaita palveluja. Kokonaisvaltaista hyvinvointia koko yhteisöllemme. Siksi haluan olla mukana päättämässä Paimion elinvoimasta ja paimiolaisten hyvinvoinnista.
